Räiskyvän Amelia

♡♡  VH16-018-1958  :::  ei vielä meriittejä ♡♡

Lempinimi Amelia
Rotu ja sukupuoli Suomenhevostamma, 155cm
Syntymäpäivä ja väri 25.12.2015, rautias
Painotuslaji Yleispainotus
Koulutustaso vaativa B, 100cm, helppo
Amelian kasvattaja Räiskyvän Suomenhevoset
Amelian omistaja Hippaleikki, Eenu (vrl-13600)


Räiskyvän Amelia on reippaalla mielellä sekä suomenhevomaisella asenteella varustettu rautias tamma joka saapui meille 6-vuotiaana aikuisena kodinvaihtajana. Tamma oli palautunut alkuperäiseltä omistajaltaan kasvattajalle ja sieltä se päätyi muutaman puhelinsoiton jälkeen Hippaleikkiin tuomaan hieman naiskauneutta meidän orhipainotteisen laumamme keskelle. Amelia on luonteeltaan hyvin sosiaalinen ja ihmisläheinen energinen tamma, joka rakastaa muun muassa piehtaroida tarhassaan sekä karkailla niin lukoista, ovista, aitauksista kuin solmuistakin. Amelia onkin usein lähtenyt omille tutkimusmatkareissuilleen lähimetsiin josta sitä ollaan sitten etsitty naapurin kissojen, koirien sekä huolestuneiden mummojen kanssa. Aina Amelia on kuitenkin ilmestynyt kotiin viimeistään siinä vaiheessa kun pimeä yllättää sillä tamma tunnetusti ei viihdy pimeällä ulkona. 

Ratsuna Amelia on hieman kaoottinen, sillä se olisi menossa sata lasissa vuorotellen jokaiseen ilmansuuntaan. Se lähtee helposti lapasesta tai sitten niin kutsutusti mopo alkaa keinumaan ja tamma tanssahtelemaan juuri kreivin aikaan eli keskellä kisanäyttämöitä. Tamma vaatii kunnolliset alkulämpät joissa se saa purkaa pahimmat energiansa sekä menohalunsa pois jotta itse kisasuorituksessa tammaan saa edes jotkut avut perille. Kouluradoilla Amelia kyllä osaa hommansa erinomaisesti, mutta suorituksen lopputulos riippuu lähes aina siitä, että huvittaako sitä tehdä sitä mitä siltä pyydetään. Välillä kouluradat menevätkin päästä päähän kaahailemiseen, mutta toisinaan tammasta kuoriutuu ihan hieno kouluponi. Esteillä mennään kovaa ja korkealta eikä suotta himmailla joten ratsastajan tehtäväksi jääkin yrittää ohjailla tammaa vuoron perään oikeille esteille. Maastoesteillä tamma on varmajalkainen eikä valoisan aikaan säiky puskassa väijyviä pupujussejakaan, mutta pimeällä sen kanssa ei kannata maastoon lähteä ellei halua jäädä matkan varrelle menopelin ottaessa hatkat heti ensimmäisestä rasauksesta pusikossa. 

Hoidettaessa Amelia on hyväntuulinen tamma joka kuitenkin tietäisi paljon hauskempaakin tekemistä kuin seistä tönöttää paikoillaan. Se saattaakin hieman aina steppailla ja levottomasti hyöriä, mutta komentamisella se pysyy aina muutaman minuutin taas paikoillaan. Tamma ei juurikaan perusta harjaamisesta, mutta kyllä se aina välillä malttaa rentoutua ja nauttiakin harjaustuokiosta. Kaviot siltä saa puhdistaa helposti lähes tulkoon pyynnöstä ja varusteetkin menevät päälle kuin vettä vaan vaikka Amelia aina hieman levottomana odottaakin jo työskentelemään pääsyä.



Sukutaulu

i. Moon Verjveli rtkm ii. Moon Verjnuami rtkm cm
SLA-I, YLA1, ERJ-II, Jälkeläisluokka C
iii. Verjvala km, YLA3
iie. Pohjolan Tuulikuiskaus rtkm
ie. Moon Annikki vrt
ERJ-I
iei. Nuu vprt
ERJ-I, SLA-II, YLA2
iee. Anseriina prt
ERJ-I, KTK-II, SLA-II, YLA2
e. Räiskyvän Herttuatar rnvkk ei. Eetvartti FIN vkk
SV-II
eii. Taikalamppu Hyrrätin rt
eie. Winha Wilhelmiina rt
ee. Ryövärin Velhotar rnvkk eei. Monsteri Morrison rnpäis
eee. Shamaanimorsian perl


Kisakalenteri

KOULURATSASTUS

0-sijoitusta, 0-voittoa, 0-cupsijoitusta

03.08.2017 KRJ Mörkövaara, vaB, 2/30
04.08.2017 KRJ Mörkövaara, vaB, 5/30
06.08.2017 KRJ Mörkövaara, vaB, 2/30
07.08.2017 KRJ Mörkövaara, vaB, 2/30

ESTERATSASTUS

23-sijoitusta, 0-voittoa, 0-cupsijoitusta

01.08.2017 ERJ Mörkövaara, 100cm, 3/30
04.08.2017 ERJ Mörkövaara, 100cm, 2/30
08.08.2017 ERJ Mörkövaara, 100cm, 5/30
09.08.2017 ERJ Mörkövaara, 100cm, 1/30
10.08.2017 ERJ Mörkövaara, 100cm, 3/30
04.08.2017 ERJ Turmeltaja, 100cm, 4/30
05.08.2017 ERJ Turmeltaja, 100cm, 2/30
13.08.2017 ERJ Turmeltaja, 100cm, 2/30
03.09.2017 ERJ Zuruck, 110cm, 3/30
06.09.2017 ERJ Zuruck, 110cm, 5/30
07.09.2017 ERJ Zuruck, 110cm, 3/30
12.09.2017 ERJ Zuruck, 110cm, 1/30
14.09.2017 ERJ Zuruck, 110cm, 2/30
18.09.2017 ERJ Zuruck, 110cm, 5/30
20.09.2017 ERJ Zuruck, 110cm, 3/30
22.09.2017 ERJ Zuruck, 110cm, 2/30
24.09.2017 ERJ Zuruck, 110cm, 1/30
28.09.2017 ERJ Zuruck, 110cm, 2/30
29.09.2017 ERJ Zuruck, 110cm, 2/30
20.09.2017 ERJ Zuruck, 110cm, 4/30
21.10.2017 ERJ Turmeltaja, 110cm, 2/30
27.10.2017 ERJ Turmeltaja, 110cm, 2/30
29.10.2017 ERJ Turmeltaja, 110cm, 3/30

ESTERATSASTUS

0-sijoitusta, 0-voittoa, 0-cupsijoitusta

06.08.2017 KERJ Hengenvaara, helppo, 2/40
07.08.2017 KERJ Hengenvaara, helppo, 1/40
19.08.2017 KERJ Hengenvaara, helppo, 2/40
09.08.2017 KERJ Vähäpelto, helppo, 5/30
14.08.2017 KERJ Vähäpelto, helppo, 5/30


Tekstit © Eenu, ellei toisin mainita

Kuvat © CherieCC BY-NC 2.0